torstaina 26. marraskuuta 2009

Päivän miete

jotta en unohtaisi
en halua
että pitää edes muistaa

maanantaina 23. marraskuuta 2009

Mustaa

mustaa puhuva tammi supattaa tuulelle
että kasaisi lumityynyt
pöllyttämään untuvia käsivarsilleen
siili piiloutui lehtikasaan, ihminen pakeni
ovensa lämpöisemmälle puolelle
mihin minä menisin, puistoon latvoittunut
kaupungin edessä riisuttu

perjantaina 20. marraskuuta 2009

Hän

hän on kuuma kuin
pannulla räiskyvä rasva
roiskuva kuin täysi lasillinen
punaviiniä, lähtemätön tahra
koskemissaan paidoissa

tiistaina 17. marraskuuta 2009

Suomipojan ikävä

vastarannan viiksi maistaa
leudommat tuulet, halvemman viinan
ja naiset

siksi sinne mekin
vaikka poliisiautoon päädymmekin

lauantaina 14. marraskuuta 2009

Ghostbusters

tyhmää väittää, ettei kummituksia ole
kuoleman kellarissa olen niitä haistanut
pelännyt itseni paikoilleen

eivät menneet nukkumaan, en minäkään
seurasivat aamuun, johon aurinko ei uskaltanut

olen yrittänyt pakoon, hengästyttänyt
sydämeni, tyhmää sanoa, ettei tarvitse pelätä

kuoleman kellarissa perunakin nahistuu
ei jaksa itää, ei länttä, kun kuolema kummittelee
jää kiertämään lanttua